On todella kiehtovaa miten nähty vaikuttaa ihmiseen!

Näen teokseni, kuin hedelmäpuun kukkina, joista kokijoiden katseiden valo kypsyttää oivallusten hedelmiä, oman onnensa ravinnoksi.

Kuvan tekijänä olen tiedostanut herkkyyteni ja rikkaan mielikuvitukseni ansiosta pystyväni tallentamaan kulkiessani asioita, jotka tapahtuvat pintaa syvemmällä.  Myöhemmin katsoessani tuottoksiani, huomaan usein tuoneeni esiin aiheita, jotka kuvaavat maalaus hetken maailmaa tarkemmin, kuin olisin teosta työstäessäni uskonunut.


Satu Salomaa (Onnellinen)

 Olen Turun ja Porvoon taiteilijaseurojen jäsen.

--------

Minulla on ollut jo useamman vuoden ajan ilo seurata Satu Salomaan taidetta ja työskentelyä läheltä, välillä ihan parin metrin päästä. Satun mutkaton ja intuitiivinen ote maalaamiseen ja värien käyttöön on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Satun teoksissa on rytmiä, liikettä ja syvällisyyttä. Muodot ja värit tanssivat vahvoina ja vapaina, mutta aina yhdessä, toisensa huomioiden ja toisiaan kunnioittaen. Pidän siitä, että Satun teosten hahmot eivät yritä olla jotain muuta kuin mitä ovat. Niillä on oma olemus ja tarina. Ne ovat rehellisiä, yhtä aikaa sekä hauraita että vahvoja. Oli sitten kyseessä täysin abstrakti teos, unenomaisesta symboliikasta ammentava teos tai kissa-akvarelli, mielestäni jokainen niistä puhuttelee katsojaa kertoen jonkin persoonallisen tarinan tai tilanteen. Mikä tuo tarina kenellekin on, riippuu katsojasta. Satulla on poikkeuksellinen kyky koskettaa yhteistä selittämätöntä. Teokset jättävät tulkinnalle tilaa, ja kuitenkin ne kantavat tunnelmassaan vahvoja vihjeitä siitä, mitä ajatuksia tai tunteita niihin latautuu. Ne eivät ole sattumanvaraisia vaan täynnä merkitystä. Satun taiteen edessä itselleni tulee yleensä inspiroitunut olo, kuin minutkin katsojana olisi kutsuttu siihen mukaan.  


-Paula Präktig, Maalamus -duon muusikko-osapuoli


Linkkejä:

Kulttuurtoimituksen juttu lokakuussa 2025 pidetystä yhteismaalauksia näyttelystä.

Yhteismaalauksia -näyttelyn avajaiset 2025. Video Jesse Marhia.  
 

Näkyjä- näyttelyn avajaiset. Video Turusta Alkuvoimalta 2022

Maalamus- musiikkia ja maalausta yhdistävän duon kotisvut. Paula Präktigin musiikki ja Satu Salomaan maalaus.


Maalamus esiintyi Kotkassa Joutomaafesteillä.
Maalamus esiintyi Kotkassa Joutomaafesteillä.
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita